Sekalaista runoutta..

 

Punaisella villalangalla minä ompelin haavan reunat kiinni toisiinsa. Jokaisella neulan pistolla muistutin itseäni, etten enää koskaan antaisi kenenkään tehdä minulle niin.

 

Mistä saa ostettua teräsvillaa?

 

 

-MV

 

 

Blind Pilot – One Red Thread

 

http://www.youtube.com/watch?v=o0dW90mlPGw

 

 

*

 

 

 

Hän katsoo minua

ja minä omaa peilikuvaani

 

hän näkee naisen, jota rakastaa

minä en näe

 

näen vain kätkettyä surua,

joka on puettu uusiin seksikkäisiin vaatteisiin

 

 

-MV

 

 

*

 

 

Jos jumala olisi olemassa

ja olisi luonut tämän maailman

hänen kyllä olisi pitänyt luoda myös ihmiskopiokone

 

yhden kopion antaisin hänelle

ja lapsilleni

 

mutta alkuperäisen pitäisin itselläni

 

 

-MV

 

 

*

 

 

Tänä kesänä minä lennän Pariisiin

kuin iloinen lintunen

 

kuljen Seinen rantaa,

ja unohdettua maailmaa muistelen

 

Eiffel-tornin seinään painan kämmenen

ja kuljen ihmisjoukossa jotain sieltä etsien

 

ranskalaisia suudelmia katujen varjoissa nautiskelen

 

 

-MV

 

 

 

 

Kuolleen maan laulussa

 

huokauksien sarja

kantaa ikävän sävyissä

kuivuneiden lehtien painoa ihollaan

 

seisoo alastomat puut

juurillaan hautuumaasta

tarkertuneina elämänsuoniin ehtyvän maan

 

Virtaa hiljaa yksinäisten joki

ikuisuus pimeyttä pyörteissään

 

kuljettaa toivoa Tuonelan mailta

sulattaen ikiroutaa alaspäin virratessaan

 

 

-MV

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=3yy6SIzq8Mc

 

Ps. Kiitos Nefertitille muusasta :))

 

 

 

 

 

<3

 

 

Yön hiljaisuudessa valvon yksin

vain kätketyt unelmat seuraani eksyen

 

suljettujen silmieni takaa

näen sinun hymysi

 

on kuin aurinko olisi valaissut maailmani

verhon raosta hetkisen

 

ja tänä yönä tuuli on sinun kätesi

se silittää minua varoen

 

niin hellästi, että minun sydämeni itkee ikäväänsä

 

-MV

 

 

<3

 

 

http://www.youtube.com/watch?v=MXCQicuRuqw

 

 

 

Kasvot menneisyydestä. Luulen nähneeni eilen erään henkilön menneisyydestäni. Katseeni lukittui häneen silmiinsä hetkeksi ja mieleeni tulvi muistoja todella pitkän ajan takaa. Ajan, jolloin elämäni oli silkkaa tunteiden sekasortoa. Aikaan, jolloin olin vapaa kuin taivaanlintu, väkivallan kahleista karannut, mutta kiinni tapahtumissa, jotka olivat saaneet tunne-elämäni niin sekaisin, etten oikein osannut kunnolla vielä hengittää.

 

Ehkä hän oli se joksi häntä luulin, tai sitten ei – kuka tietää. En ottanut siitä selvää, koska se olisi ollut todella tahditonta ja väärin. Mutta sen vuoksi kaivoin kuitenkin esiin vanhat päiväkirjamerkinnät ja etsin käsiini runot, joita silloin kauan sitten elämästäni kirjoitin. Ne olivat hyvin noloja nuoren keskenkasvuisen tytön hupakon kirjoittamia tekstejä, mutta ehkä minä kuitenkin yhden tänne laitan vanhojen aikojen kunniaksi. Olihan tuo minun etelätuuli yksi niistä voimista, jotka nostivat minut ylös ”pimeydestä”.

 

 

 

Kevät yö.

On valoisaa ja ilmassa on kevään outoa taikaa.

Hämärän myötä laskeutuu hiljaisuus ja rauha, jonka rikkoo vain lintujen vaimea laulu puiden suojista.

Viileä tuuli hyväilee hiuksiani ja saa kaipuun sisälläni kasvamaan.

Mutta mitä minä kaipaan? Ehkä sinua, etelätuuleni.

 

-MV

 

 

Tämä lastu syntyi viime kesänä, kun istuin kuistilla ja katselin, kuinka aurinko laski ja viilentyvä ilta nostatti usvahunnun talon viereiselle pellolle. Minä ajattelin erästä katsomaani elokuvaa, voimakasta haluani uskoa uudelleen syntymään ja sitä, kuinka rakastan tätä paikkaa, jossa asun.

 

Minusta tuntuu, että ellen kuoleman jälkeen synny heti johonkin uuteen elämään, silloin minun henkeni jää vaeltamaan tuon joen äärelle, johon liittyy niin paljon rakkaita muistoja. Onneksi ja erityisesti toivon mukaan, se päivä ei tule vastaan vielä ainakaan viiteenkymmeneen vuoteen :D

 

Toivottavasti pidätte tästä lastusta, siinä on pala sieluani ;)

 

 

*

 

 

 

Tällaisina sumuisina öinä, minun sieluni vaeltaa näillä sateen kastelemilla niityillä. Viivähdellen notkojen kosteikoissa, ja päivänkakkaroiden reunustamilla kaurapelloilla. Hyväillen sireenipuiden lehdillä lepääviä kastehelmiä ja ihmetellen niiden syvyyksistä heijastuvia hopeisia häivähdyksiä. Antaen kostean usvaharson kuljettaa kaipaukseni voimalla kaikki muistoni, verkkaisesti lipuvan joen äärelle.

 

Muistot, sinne talletan jokaisen hetken. Syntymäni pelosta ja hämmennyksestä purkautuneet hätäiset äännähdykseni, ensimmäisen kosketukseni tähän maailmaan, toisen ihmisen ihoon, hymyyn, suruun, kaikkeen, aina siihen päivään saakka, jolloin sydämeni ei enää jaksanut lyödä rinnassani. Päivään, jolloin unohdin hengittää.

 

Ja kuitenkin minä elän. Minä elän pääskysten laulussa, joutsenten hiljaisissa siiveniskuissa kun ne lentävät tämän paikan yli. Minä elän lasteni ehtymättömässä naurussa, tuulen huokauksissa – kaikessa, mitä rakastan.

 

Se on elämäni puu, yhteys menneisyyden ja tämän hetken välissä. Ja minä olen. Ikuisesti.

 

 

-MV

 

 

*